Mitä ajattelemme

Mitä hyvin toimiva sisällöntuotanto vaatii?

Kirjoittanut Hanna Kangasniemi | 3.10.2019

Hyväkään sisältöstrategia ei auta yrityksen omaa mediaa kasvamaan suosituksi, jos sisällöntuotanto ei ole säännöllistä ja mietittyä. Lue, mitä tarvitaan aktiiviseen ja säännölliseen sisällöntuotantoon ja miksi se on tärkeää.

Haluamme oman median. Ja sinne paljon hyvää sisältöä, joka palvelee ja innostaa asiakkaitamme. Sisältöä, joka saa heidät arvostamaan osaamistamme ja tuotteitamme ja luottamaan siihen, että olemme parhaita ja alan asiantuntijoita. Parasta olisi, jos sisältö olisi vielä sellaista, että sitä jaettaisiin eteenpäin somessa. Ja tietysti toivomme, että sisällöt saisivat asiakkaamme sitoutumaan meihin ja ostamaan tuotteitamme. 

Lähtöasetelma ja tavoitteet ovat selkeitä, mutta miksi moni oma digitaalinen kanava epäonnistuu tai ei kasva seuratuksi ajatusjohtajan kotipesäksi? 

Keräsimme Kubon sisältötiimin vinkit siitä, mitä aktiivinen sisällöntuotanto vaatii.

1. Satsaa sisältöstrategiaan

Hyvin dokumentoitu sisältöstrategia on kartta, jonka pohjalta koko sisällöntuotanto ponnistaa. Sen toteutuminen vaatii, että sisällöntuotantoon sitoudutaan yhtä vahvasti kuin yrityksen muuhunkin toimintaan ja sillä on yrityksen johdon tuki. Lue kuusi vinkkiä hyvään sisältöstrategiaan.

2.  Suunnittele mutta jätä tilaa yllätyksille 

Onnistunut oma kanava tarvitsee jatkuvaa hyvää suunnittelua. Hyvät verkkosisällöt ovat huolellisen suunnittelun tulosta. Se on kohdeyleisön tarpeiden tunnistamista ja niihin vastaamista. Kun sisällöntuottajat tietävät, mitä, miksi, miten ja kenelle ovat tekemässä sisältöjä, ne syntyvät vaivattomasti ja variaatioita syntyy aktiivisen sisällöntuotannon tarpeiksi. Ja kun raamit ovat kunnossa, tauluun voi maalata myös yllätyksellistä sisältöä. 

3. Rajaa aiheet ja konseptoi jutut

Valmiit sisältökonseptit helpottavat sisällöntuotantoa. Tehdäänkö videoita, Instagramin Storya, artikkeleita vai ehkä podcasteja? Onko kyseessä ratkaisuja tarjoava vinkkijuttu, taustoittava asiajuttu vai asiantuntijan näkemyksin tietä näyttävä visiointi. Yhdestä aiheesta syntyy helposti kymmenenkin juttua, eikä sisällöntuotanto jumitu aiheiden puutteeseen. Kyse on vain näkökulman valinnasta. Jos aihe olisi vaikkapa koululaisen ensipuhelimet, siitä voi tehdä haastattelun, millaisia odotuksia vanhemmilla ja lapsilla on puhelimelle, ensipuhelimien esittely- tai testijutun. Erilaisia käyttäjäkokemusjuttuja siitä, mihin ensipuhelimia käytetään, ensipuhelimen turvaohjeet ja niin edelleen.

4. Tunnista tärkeät ajankohdat ja tee sisällöntuotannon vuosikello 

Vuosikello saattaa kuulostaa kuluneelta idealta, mutta se on hyvä selkäranka sisällöntuotannon kokonaishallintaan. Tunnista yrityksen ja sen asiakkaiden kannalta tärkeät sisällöntuotannon hetket ja kirjaa ne vuosikelloon. Ole silti valmis myös spontaaniin ja hetkessä elävään sisältötekemiseen.

5. Pidä säännöllisiä suunnittelukokouksia 

Ilman suunnittelukokouksia sisällöntuotanto laiskistuu. Säännölliset ja tavoitteelliset tapaamiset pitävät pyörät pyörimässä. Erilliset ideointitilaisuudet antavat puolestaan uutta potkua. Hyvät kokoukset ovat suunniteltuja ja osallistavia. Joskus ennakkotehtävät antavat vauhtia ideointiin. Joskus taas on hyvä katsoa asioita aivan uudesta kulmasta. Suunnitteluun on hyvä osallistua niin sisältöä tekevien kuin niitä tarvitsevien. Älä unohda myöskään asiakaspalvelun ja asiakkaiden arvokasta tietoa sisällöntuotannon tukena. Paras tulos tulee, kun sisältöjä tehdään tarpeeseen ja tarpeen perustelut ymmärretään.

Jos sisältöjumi iskee silti, aina voi koota spontaanin ideointiporukan. Jumia voi purkaa myös tutkimalla ihan muun alan yritysten tapaa tehdä sisältöjä.

6. Vie ideat toteutukseen

Suunnitelmista ei tule totta, jollei niitä kirjata briiffeiksi eli sisältösuunnitelmiksi. Jokainen sisältö vaatii suunnittelua ja ohjeet, miten se toteutetaan.

7. Aikatauluta ja delegoi sisällöntuotanto

Sisällöille pitää olla ajoissa julkaisuaikataulu ja tekijät. Julkaisuaikataulun taas pitää myötäillä vuosikelloa. Joku sisältö syntyy puolessa tunnissa, toinen vaati viikon. Suunnitelmallinen aikataulutus ja sisällönteon delegoiminen tekijöille on a ja o, jotta sisällöntuotanto pysyy aktiivisena.

8. Linkitä sisältöjä aktiivisesti

Jos teet sisältöjä yrityksen omalle verkkosivulle, sisäinen linkittäminen on tärkeää. Se aktivoi ja pitää sisällöt käynnissä sekä käyttäjät aktiivisina silloinkin, kun uutta aineistoa ei ole julkaistu.

Aktiivista sisällöntuotantoa ei ole ilman hyvää projektinhallintaa.

9. Anna ammattilaisten tuottaa sisällöt

Isommissa yrityksissä on omat viestinnän ja markkinoinnin tiiminsä, mutta jos omia sisällöntekemisen ammattilaisia ei ole talossa, kannattaa harkita ulkopuolisen tekijän palkkaamista. Ammattimaisesti tuotetut sisällöt antavat yrityksestä laadukkaan kuvan ja herättävät luottamusta. Jutut ja videot syntyvät myös jouhevasti, kun tuotannon prosessit ja vaiheet on hallussa.

Jos halutaan tuottaa esimerkiksi talon oman väen blogia, podcastia tai Youtube-kanavaa, siihenkin saa apua ammattitekijöiltä, jotka voivat vaikkapa haamukirjoittaa tai haastatella talon asiantuntijoita tarpeen ja median ehdoilla.

10. Muista hyvä projektinhallinta

Aktiivista sisällöntuotantoa ei ole ilman hyvää projektinhallintaa. Jotta kokonaisuus on kiinnostava, monipuolinen ja sisällöt hyvin toimitettuja, tarvitaan henkilö, joka vastaa projektista ja pitää langat käsissään. Tämä näkymätön voimahahmo meinaa usein unohtua mutta on ydin siihen, että aktiivinen sisällöntuotanto onnistuu.

11. Älä unohda sisällön jakamista ja yleisön osallistamista

Hyvä digitaalinen sisältö alkaa elää omaa elämäänsä myös julkaisukanavan ulkopuolella some-jakojen kautta. Kun sisältö saa näkyvyyttä, se saa myös palautetta ja tekijät polttoainetta aktiiviselle sisällöntuotannolle. Sisältöjen jakaminen asiakkaiden suosimiin kanaviin on siis tärkeää. Parasta on, jos sisältö resonoi vastaanottajiensa kanssa niin, että he jakavat itse sisältöä eteenpäin.

Parhaimmillaan hyvä sisältö tuottaa myös uutta sisältöä esimerkiksi joukkoistamisen kautta. Älä unohda siis sisältöjesi kuluttajia, ota heidät mukaan osaksi yrityksesi tarinaa. Tarvitset heitä, jotta sisällöt pysyvät aktiivisina ja elävinä. 

Kun yritykselle kertyy aktiivinen ja hyvin google-optimoitu sisältöpankki, se rakentaa myös vähitellen arvokasta ajatusjohtajuutta.

Lue lisää: 

Kirjoita kiinnostava artikkeli tai älä ollenkaan

Kuinka tavoitetaan uusi sukupolvi?

Tuloksellisen sisältömarkkinoinnin takaa löytyy vahva brändi.

Tarvitsetko suunnitelmallista sisältöstrategiaa ja sisällöntuotantoa. Meiltä saat innostuneen tiimin yrityksesi avuksi tilanteessa kuin tilanteessa. Olethan yhteydessä!