Jarmo Hovinen

Milloin viimeksi olet saanut yhden päivän aikana yli 20 uutta kaveria, joiden kanssa olet jutellut samana päivän naamakkain? Taitaa olla todella harvinaista. Useimmille meistä näin ei ole tapahtunut sitten opiskeluelämän.
Facebookissa meillä on kyllä paljon tuttuja, joita ei ole kohdattu vuosikausiin, jopa vuosikymmeniin. Miksi emme? Mitä enemmän elämme virtuaalista digitaalista aikaa, sitä tärkeämmiksi erilaiset kohtaamiset tulevat. Tämän olen huomannut monta kertaa.
Vuosi sitten marraskuussa. On ilta ja olen Järvenpään rautatieasemalla. Jalkani ovat yksinkertaisesti tehneet stopin. Viimeiset kilometrit olen pakottanut jalkani ottamaan yhden askeleen kerrallaan toinen toisensa perään. Jokainen askel on sattunut kipeää. Silti, kun saavuin perille, en vaihtaisi hetkeäkään pois tuosta päivästä.
Lähdimme kävelemään Helsingin rautatieasemalta yhdeksältä aamulla. 45 kilometrin kävelyymme Helsingistä Järvenpäähän osallistui tavalla tai toisella 26 ihmistä, joista suurin osa oli minulle aiemmin tuntemattomia. Päivän aikana heistä kaikista tuli kavereita, tai ainakin tuttuja.
Taustalla kävelyymme oli isäni kuolema eturauhassyöpään. Koin, että minun piti tehdä jotain. Vaikka isäni kuolemasta puhuminen oli minulle todella vaikeaa, niin puhuin asiasta työkavereilleni Matille ja Markukselle.
He kannustivat minua ja yhdessä päätimme tehdä jotain tietoisuuden lisäämiseksi eturauhassyövästä, joka on suomalaisten miesten yleisin syöpä. Noin 4700 miestä sairastuu tautiin vuosittain. Suurin osa tapauksista on hoidettavissa, mikäli tauti havaitaan ajoissa. Kuten niin monesti meille suomalaisille, isälleni oireista puhuminen oli vaikea. Siinä vaiheessa, kun mies ottaa oireet esille, on monesti jo liian myöhäistä.
Jos olisimme aidosti lähempänä toisiamme, niin kotona kuin työpaikalla, niin ehkä silloin voisimme myös auttaa ja saada apua ennen kuin on liian myöhäistä.
Siksi haluamme järjestää uuden kohtaamisen ihmisten kesken. Tervetuloa mukaan lauantaina 7.11. klo 9:00 lähtien tutustumaan uusiin ihmisiin ja kävelemään 42 kilometriä, tällä kertaa Helsingin rautatieasemalta Espoon kauniita rantoja pitkin Kirkkonummen rautatieasemalle asti.
Tapahtuma on osa marraskuun Movemberia, jossa kerätään rahaa eturauhassyövän tutkimukseen ja tietoisuuden lisäämiseen. Haastamme kaikki tukemaan Movemberia 1 € / kävelty kilometri.

“Jengillä on tosi hyvä fiilis. Ollaan tutustuttu uusiin ihmisiin, ollaan naurettu, ollaan kerrottu vitsejä ja ollaan kävelty. Hieno homma, kannatti lähteä. Lähtekää tekin.”
Ensimmäiseen järjestämäämme Movember-kävelyyn viime vuonna osallistui eri tavoin lähes 30 ihmistä. Lue lisää vuoden 2014 Movember-kävelystä:
Kun asia koskettaa henkilökohtaisesti, niin asialle syntyy merkitys.
Tunnelmia Helsinki-Järvenpää-kävelystä.
Kuva: Tommi Niemi