Jatkuvasti muuttuvassa mediaympäristössä moni meistä kaipaa valmiita menestysreseptejä. Trendien perässä pysyminen, viraalien ilmiöiden rakentaminen ja onnistuneiden ratkaisujen kopioiminen ovat peruskauraa monen yrityksen markkinoinnissa ja viestinnässä. Silti joskus käy niin, että hommat eivät toimi kuten kilpailijalla tai uusi tekeminen ei vetoa yleisöön niin kuin trenditutkimus lupasi. Tuloksena on epäonnistuminen. Sana, joka on monelle yhä kiusallinen, vaikka sen kaikua on yritetty tehokkaasti viime vuosina muuttaa.
Kirjaliikkeiden hyllyt pursuavat ketterien kokeilujen oppaista, startupit raportoivat omista onnistumisistaan epäonnistumisten kautta ja jopa valtionhallinnon tasolla meitä kehotetaan ottamaan kokeilukulttuuri omaksemme. Silti kynnys vanhasta suunnittelemisen kulttuurista luopumiseen on korkea. Miksi?
Koska kokeilut eivät takaa mitään. Kun kokeilet uutta asiaa, on hyvin todennäköistä että epäonnistut. Kun kokeilet tehdä asioita uudella tapaa yrityksessäsi, on hyvin todennäköistä, että yhdeksän kymmenestä kollegastasi asettuu poikkiteloin eteesi. Kun pistät rahaa asioihin, joiden tehoa kukaan ei ole vielä osoittanut, et takuulla saa kiitosta rohkeudestasi, kun homma menee puihin – paitsi toki jos esimiehesi on jo marinoitu kokeilukulttuurin eepoksella.
Miksi kokeilemista pitäisi silti uskaltaa? Koska epäonnistumisista oppii paljon enemmän kuin onnistumisista. Hyvin sujuneet kampanjat, ilmiöt ja toteutukset saavat usein selkääntaputuksia ja hiljaista hyväksyntää. Niitä harvemmin kuitenkaan nostetaan pöydälle ja analysoidaan yksityiskohtaisesti, vaikka pitäisi. Olisi hyvä muistaa kysyä, miksi juuri nyt tämä onnistui? Mikä tässä ajassa ja tässä teossa kolahti juuri näihin vastaanottajiin? Miten voisimme tehdä tämän vielä paremmin?
Jälkimmäinen kysymys on erityisen tärkeä siksi, että onnistumisiin on helppo tuudittautua. Kun kerran on onnistuttu, miksei onnistuttaisi uudelleenkin. Seuraavalla kerralla mukana on vähemmän uutta, vähemmän yritystä, vähemmän pelkoa epäonnistumisesta. Kuitenkin nämä asiat ovat niitä, jotka tuovat eniten lisäarvoa. Pelko, epävarmuus ja kova työ ruokkivat luovuutta ja poistavat yhtälöstä ylimielisyyden. Kun meinaa kaatua, reaktiokyky paranee. Kun on menettämäisillään arvokasta, tekee kaikkensa pitääkseen siitä kiinni.
Siksi meidän olisi hyvä muistaa ruokkia epäonnistumista itsessämme ja muissa. Nauttia niistä hetkistä, kun mokaamme, kun toimimme toisin kuin meidän piti, kun emme tiedä yhtään mitä tekemisistämme syntyy, kun kukaan muu ei tunnu olevan kanssamme samaa mieltä. Ja asettaa itsemme näihin tilanteisiin riittävän usein. Yksikin ihminen voi riittää heilauttamaan työkulttuuria kokeilevampaan suuntaan, kunhan se ihminen muistaa pitää sisukkaasti kokeilunhalustaan kiinni, ottaa opiksi kokeiluistaan ja antaa muidenkin mokailla ympärillään.
Iso tsemppi kaikille, jotka tämän tien ovat jo valinneet!
Juttu on osa kubolaisten Elise Levannon ja Aurora Airaskorven Mitä hyvät sisällöt edellyttävät työkulttuurilta -sarjaa, joka esiteltiin sisältöseminaarissa 28.5.2016.
Sarjan ensimmäisessä osassa kehotettiin vaihtamaan näkökulmaa. Seuraavassa toisessa osassa käsiteltiin työtavan muuttamista suunnittelemisesta kokeilemiseen.
