Mitä ajattelemme

Brändin vetovoimana visuaalinen tarina

Kirjoittanut Iina Lievonen-Thapa | 10.10.2019

Jokainen brändin visuaalinen osa luo mielikuvaa brändistäsi. Visuaaliset elementit, ja miten ne esitetään, kertovat tarinaa, joka parhaimmillaan nivoo brändin kiinnostavaksi ja mieleenpainuvaksi kokonaisuudeksi. Visuaalisella tarinalla – mielikuvien luomisen lisäksi  – näytetään keitä olemme, herätetään tunteita ja kerrotaan arvoista.

Visuaalinen tarinankerronta rakentaa brändille persoonaa ja tunnistettavuutta. Sen avulla luodaan vannoutuneita seuraajia ja ylläpidetään ihmisten kiinnostusta brändiin. Tarinaa välittävät kaikki visuaaliset materiaalit värejä, typografiaa, valokuvia, videoita ja visuaalista rytmiä myöten. Yhtä lailla tarinan rakennuspalikoita ovat muun muassa infograafit, kuvitukset, giffit ja animaatiot. Visuaaliseen tarinankerrontaan kannattaa satsata, koska sillä voi ohjata brändiä toivotun yleisön luo. Esimerkiksi brändikuvilla on valtava merkitys. Voit lukea siitä lisää täältä.

Visuaalinen tarina on suunniteltava, jottei brändi jää hahmottomaksi kokonaisuudeksi. Ennen suunnittelun alkua on tiedettävä hyvin, mikä brändin visio on ja mihin suuntaan sitä halutaan viedä. Kun halutaan, että brändi oikeasti erottuu ja että se muistetaan, ei riitä, että julkaistaan tai tehdään “vain jotain” visuaalista materiaalia. Hyvin suunnitellulla tarinalla on katkeamaton flow, joka pysyy yhtenäisenä jokaisessa elementissä ja kanavassa.

Mitä visuaalinen tarinankerronta on?

Visuaalisella tarinalla kerrotaan asioita, joita ei tarvitse tai pysty sanoittamaan. Se on jotain kiehtovampaa kuin vain yksi värivalinta. Ei puhuta siitä, kumpi on kivemman näköinen, sininen vai vihreä, vaan siitä, mitä värit kertovat, millaisen mielleyhtymän ne antavat ja miten ne tukevat koko brändin tarinaa. 

Brändin ulkoasu sekä se, miten ja missä brändi näkyy, rakentavat visuaalista tarinaa. Toisin sanoen, miten tarina kerrotaan, millaisen tunteen se välittää ja miten se visuaalisin keinoin ylläpitää suhdetta yleisöön. Visuaalisella kerronnalla luodaan tunnelmaa ja kiinnostavia koukkuja. Sen avulla voidaan yllättää ja määritellä esimerkiksi se, miten aidon tuntuisena  brändi halutaan esittää. Yhtä lailla visuaalinen kerronta rakentaa kuvaa siitä, miten tutulta tai uudelta brändi tuntuu tai miten läpinäkyvästi se toimii.

Visuaalinen tarina on tunnistettava joka kanavassa

Suuri tarina koostuu aina pienemmistä tarinoista. Brändin ei tarvitse näyttää prikulleen samalta joka kanavassa. Sitä voidaan personoida kanavakohtaisesti tarkoitukseen sopivalla tyylillä. Tärkeintä on kuitenkin se, että jokin sama visuaalinen luonteenpiirre ja henki kulkee läpi jokaisen kanavan. Se voi näkyä esimerkiksi siten, kuinka humoristisia, spontaaneja, rohkeita, virallisia tai tyylikkäitä ollaan.

Instagram-tili kiteyttää yleensä hyvin brändin visuaalisen tarinan. Se on visuaalinen kokonaisuus, jossa kuvat julkaistaan yksittäin. Profiilista voi kuitenkin nähdä kaikki kuvat kerralla. Kokonaisuus antaa mielikuvan brändistä, sen maailmasta, arvoista ja tärkeänä pidetyistä asioista. Kun brändi on luonut johdonmukaisen visuaalisen tyylin, jokainen yksittäin julkaistu kuva on tunnistettava osa kokonaisuutta.   

Visuaalinen tarinankerronta on jatkuvaa tekemistä ja kokonaisuuden hallintaa. Hyvin suunnitellussa brändissä visuaalisuus nivoutuu tiiviisti yhteen brändin sisällöllisen tarinan kanssa. 

Lue täältä lisää siitä, miten brändi näkyy sisältömarkkinoinnissa.

Mitä visuaalisella tarinankerronnalla voi saada aikaan?

Neljä esimerkkiä brändistä, joiden vetovoimana on visuaalinen tarina. 

1. Oma kiehtova maailma kutsuu mukaansa

Visuaalisella tarinankerronnalla voidaan luoda brändille oma maailmansa. Sellainen, joka kutsuu luokseen, viihdyttää ja jää mieleen. 

Intian markkinoille ensisijaisesti suunniteltu Frooti-mehubrändi kertoo visuaalista tarinaa, joka on yhtä pirskahteleva ja herkullinen kuin itse mehu. Mehun voi maistaa jo pelkillä silmillä. Humoristinen ote luo kevyen tunnelman – ehkä tunnelman, joka tulee, kun juot mehun. 

Visuaalinen tarina kulkee mukana jokaisessa brändin visuaalisessa elementissä ja kanavassa verkkosivuista Instagramiin ja televisiosta kadunvarsimainoksiin.


2. Samaistuttavuudella ja aitouden tunteella lähemmäs yleisöä

Visuaalisin keinoin brändistä voidaan tehdä helposti samaistuttava. Esimerkiksi luksusvaatebrändi Balenciaga vie visuaalisella kerronnallaan brändiä lähelle yleisöään. Brändin visuaalinen tarinankerronta on supercoolia, vähän outoa ja autenttista mielikuvaa luovaa. 

Ehkä mielenkiintoisinta on brändin Instagram. Se on kaikkea muuta, mitä luksusbrändiltä – tai ylipäänsä hyvältä Instagram-tililtä – odotetaan. Kuvat näyttävät siltä kuin ne olisivat kaverin ottamia vahinkolaukauksia, eikä niissä edes käytetä mitään tekstiä tai hashtageja. Tästä huolimatta tilillä on yli 10 miljoonaa seuraajaa ja kuvia kommentoivat tuhannet ihmiset. 

Kuvat ovat hengeltään arkisia ja vaatimattomia, mikä tuntuu niin tutulta, että siihen on helppo samaistua – siitä huolimatta, etteivät brändin vaatteet olekaan kaikkien saavutettavissa.



3. Arvojen esittämisellä enemmän tykkäämistä

Visuaalisella kerronnalla voidaan muotoilla yrityksen arvoja. Brändistä on helppo tykätä, jos omat arvot ovat samankaltaiset. Esimerkiksi Nike korostaa erityisesti videoillaan arvoja, kuten tasa-arvo ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on.

Elokuvallisella tyylillä kuvatut tarinat esitetään koskettavasti, tunteisiin vetoavasti ja voimaannuttavasti. Tarinoiden takaa välittyy Niken slogan “Just do it”.


4. Tunteisiin vetoamalla

Visuaalisen tarinankerronnan valtti on erityisesti se, että sillä voidaan nopeastikin herättää tunteita – ja tunne muistetaan. Kun brändille suunnitellaan visuaalista tarinaa, mietitään muun muassa se, millainen tunne valokuvilla tai videoilla halutaan välittää.

Tunteen välittämisellä voidaan myös palkita. Puhdasta vettä sitä tarvitseville järjestävä Charity: water -avustusjärjestön slogan “Water changes everything” kulkee ydinajatuksena kaikissa järjestön brändikuvissa. Valokuvat näyttävät sen hetken, kun avustettu saa vettä. Ne välittävät onnellisen tunteen, jolloin lahjoittajat näkevät lahjoituksensa tuloksen. Se kannustaa lahjoittamaan edelleen.

Järjestön määritelmä heidän kuvakerronnastaan:

”Focus on hope, not guilt. Photography is an enormous part of the Charity: water brand. You’ll see beautiful photos of smiling people in just about everything we do. We like it that way. Our photographic style is built on one simple thing: possibility. We never guilt people into giving. Instead, we portray the people we help with dignity. And anytime we show photos of harsh reality, we pair it with explanations of what you can do to help. We want everyone who interacts with our brand to feel inspired, hopeful, and motivated to take action. Our imagery is about opportunity.”