Mitä ajattelemme

Viestintä on nyt visuaalista, halusit tai et

Kirjoittanut Vieraskynä - Aurora Airaskorpi | 23.8.2016

Käsissämme on visuaalisen viestinnän murros. Se ei ole enää ihan uusi, mutta nyt murros on siinä pisteessä, että siltä ei voi välttyä pahinkaan vastahankaaja. Kuvista, snapeista (eli lyhyistä videopätkistä) ja emojista (eli hymiöistä) on tullut vakiintunut tapa välittää lähimmäisille tärkeitä viestejä. Samalla yhä useampi yritys pukee viestinsä videoksi. Vaikka teksti on monelle sisällöntuottajalle tutumpi tapa kertoa tarinoita, visuaalista viestintää ei pitäisi pelätä vaan astua junaan mukaan.

Miksi visuaalisuus on yhä tärkeämpi osa viestintää?

Verkossa lukijalla on lähtökohtaisesti aina kiire. Kun kilpailevia viestejä on tulvaksi asti, yhdenkin tekstin loppuun saakka lukeminen on palkittava suoritus. Ihmisen huomio pitää saada kahdeksassa sekunnissa ja se vaatii toteutukselta paljon.
No, miten kiireistä lukijaa voi palvella? Kuvilla tietenkin. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Ja puolen minuutin videolla voi kertoa asian, jonka lukemiseen menisi 10 minuuttia.

via GIPHY
Yrityksen ainoa viestinnän voimavara ei siis tulevaisuudessa voi olla vain tekstin ammattilainen vaan yhä useammin monenlaisesta osaamisesta koostuva työpari. Ja yhä useammin näiden osien pitää myös sekoittua keskenään. Moniosaamisen sijaan voidaankin puhua sisältöosaamisesta ja rajattujen tittelien sijaan content designereista ja sisältöstrategeista. Visuaalista sisältöosaamista voi olla niin videokuvaajalla, graafikolla, copywriterilla, journalistilla tai tiedottajalla. Mutta kokonaisvaltaisen sisältöosaamisen valjastaminen käyttöön edellyttää uudenlaista ajattelutapaa.

Miten kiinnostavia, visuaalisia sisältöjä tehdään?

Jotta voi tehdä kiinnostavia sisältöjä, on hyvä unohtaa formaatti hetkeksi. Hyvä idea lähtee asiakkaan tarpeesta, kiinnostavasta henkilöstä tai houkuttelevasta toteutustavasta. Sen jälkeen vasta mietitään, mitä ja ketä sen tekeminen oikeasti vaatii.
Kootut neuvot sinulle, joka tuotat ja koordinoit yrityksesi viestintää:

  1. Hanki itsellesi luovaa osaamista. Parin henkilön yrityksessäkin on hyvä olla yksi tyyppi tai kumppani, joka ymmärtää visuaalisten viestien päälle. Verkkoa hallitsevat toimivasti suunnitellut verkkosivut ja laadukkaat kuvat, joten jos et ymmärrä itse niiden päälle, käytä apunasi ammattilaista.
  2. Pidä koppi kohderyhmästä ja sisällön kohteesta. Kun käytät työssäsi apuna erilaisia luovia ammattilaisia (graafikoita, kuvaajia jne.), muista, että he eivät ole julkaisusi tai asiakkaidesi asiantuntijoita. Ennen ideointia, kerro heille mitä ja mihin odotat heidän tuottavan jotain ja perustele miksi. Muista kuitenkin antaa heille myös luovaa vapautta ja pyri tekemisessä yhteistyöhön, jossa molemmat osapuolet tekevät töitä samojen tavoitteiden eteen. Älä kontrolloi ja vahtaa vaan briiffaa ja informoi.
  3. Tutustu ajan kanssa erilaisiin formaatteihin ja niiden tekijöihin – myös kansainvälisesti. Liian usein suomalaiset yritykset keskittyvät kilpailemaan oman markkinansa tekijöiden kanssa. Kun sinua alkaa ahdistaa, että “noikin tekevät jo tätä 360-videota, hitto, nyt meidänkin pitää”, pysähdy hetkeksi ja mieti muita vaihtoehtoja. Hae oma inspiraatiosi jostain muualta kuin naapurin nurmikolta ja tee vain niitä asioita, jotka sopivat yhteen yrityksesi arvojen ja tavoitteiden kanssa. Etsi visuaalisuutta taiteesta, elokuvista, luonnosta tai palkkaa sparraajaksesi luova kumppani. Hyvät sisällöt eivät synny ahdistuksesta tai riittämättömyyden tunteesta vaan aidosta kekseliäisyydestä.
  4. Muista tone of voice. Oman brändin ääni ulottuu tekstiä pidemmälle. Visuaalisten viestien pitää kulkea linjassa muun sisällön ja sille määritetyn äänensävyn, eli tone of voicen, kanssa. Miltä haluat brändisi näyttävän kuvina? Entä väreinä? Käytä ammattilaisia apuna rakentamassa visuaalista ilmettä ja mieti sen sovellutukset kaikille alustoille. Mitä filttereitä käytät Instagram-postauksisssa? Entä kuinka pehmeä ja epätarkka videoiden kuvamaailma saa olla? Oletko suora vai epäsuora, trendikäs vai perinteinen? Ilman vahvaa brändi-identiteettiä hyvät teot voivat näyttää hakuammunnalta. Muista, jos et itse tiedä kuka olet, asiakkaidesi on vaikea erottaa sinua muiden joukosta.
  5. Panosta laatuun. Siinä missä tekstiä voi editoida loputtomiin, kuva ja video syntyvät usein rajatuissa raameissa. Jos sopivaa kuvaa ei tullut otettua tai laatu sakkaa, ongelmia on vaikea paikata jälkeenpäin. Panosta siksi laatuun sekä tekijöissä että prosessissa. Pyydä referenssit uusilta tekijöiltä, selvitä heidän työtapansa ja pysy kartalla luonnoksista, käsikirjoituksista tai kuvasuunnitelmista ennen tuotantoa. Maksa mieluummin tasaisesta tuloksesta kuin pakkeloinnista.

Jos kaipaat ideoita oman yrityksesi videopresenssiin, lue juttu: Videotrendit 2016.