Mitä ajattelemme

Tutkimus: Isot yritykset kirivät pieniltä yrityksiltä karkuun sisältömarkkinoinnissa

Kirjoittanut Matti Lintulahti | 14.4.2016

Uusi Sisältömarkkinoinnin trendi 2016 -tutkimus kertoo, että isot yli 500 henkilön yritykset kirivät Suomessa sisältömarkkinoinnin käyttämisessä ja hyödyntämisessä karkuun pienemmiltä yrityksiltä. Järjestyksessään kolmas vuosittainen Kubon Sisältömarkkinoinnin trendit -tutkimus tuotettiin yhteistyössä IRO Researchin kanssa.
Isot, yli 500 henkilön yritykset, tekevät seuraavat kolme asiaa paremmin:

1. Sisältöstrategian tehneet saavuttavat parempia tuloksia

Niin Kubon tuottamat trenditutkimukset kuin vastaavat kansainväliset tutkimukset ovat joka vuonna osoittaneet, että dokumentoidun sisältöstrategian tehneet yritykset tekevät tehokkaampaa sisältömarkkinointia ja onnistuvat siinä huomattavasti paremmin kuin ne yritykset, jotka eivät ole tehneet sisältöstrategiaa. Kun kaikista tutkimuksemme vastaajista 30 prosenttia on tehnyt dokumentoidun sisältöstrategian, niin isoista yrityksistä on sen tehnyt jo puolet.
Sisältöstrategiasta saadut hyödyt ovat tämänkin tutkimuksen mukaan niin konkreettisia, että kaiken kokoisten yrityksen kannattaa se tehdä.  Suunnitelmallinen tekeminen parantaa tuloksia. Käytännön tekemisessä suunnitelmallisuus näkyy asiakasymmärryksen paranemisena, ostoprosessin hyödyntämisessä, resurssien oikeassa kohdentamisessa, osaamisen paranemisessa ja onnistuneissa kanavavalinnoissa.
Sisältöstrategia ei edes ole työläs tehdä. Kevyelläkin sisältöstrategian toteutuksella pääsee hyvin liikkeelle, kunhan sen toteuttaa oikein.

2. Sisällöt kannattaa kohdentaa asiakkaan ostoprosessin eri vaiheisiin

Suurimpia yksittäisiä syitä sisältömarkkinoinnin onnistumiseen on kyky tuottaa oikeanlaisia sisältöjä kohdennettuna asiakkaan ostoprosessin eri vaiheisiin. Mutta siltä ainoastaan 27 prosenttia kaikista vastaajista kohdentaa sisältöjä asiakkaan ostoprosessin perusteella. Ero suuriin yrityksiin on tässä selvä. Suurista yrityksistä jo 45 prosenttia kohdentaa sisältöjä ostoprosessin mukaan.
Sisältöjen kohdentamisessa toinen merkittävä ero suurten yritysten hyväksi on asiakasdatan perusteella tapahtuva kohdentaminen. Asiakasdatan perusteella sisältöjä kohdentaa suurista yrityksistä 42 prosenttia ja kaikista yrityksistä vain 30 prosenttia.

3. Oikea osaaminen oikeaan paikkaan, myös ulkoistettuna

Mitä suurempi yritys, sitä enemmän sisällöistä tehdään ulkoistettuna. Sisältöjen ja tarinoiden tuottaminen on oma erikoisalansa, jota harvasta yrityksestä löytyy. Silti kaikista vastaajista peräti 24 prosenttia tekee kaiken sisällöntuotannon itse. Pienissä alle 20 henkilön yrityksistä 50 prosenttia tuottaa sisällöt itse. Itse tekemisen kulttuuri istuu vahvasti suomalaisissa yrityksissä edelleen.
Sen sijaan suurista yli 500 henkilön yrityksistä vain 3 prosenttia tuottaa kaiken sisällön itse ja loput ovat ulkoistaneet ainakin osan sisällöntuotannosta. Keskimäärin isot yritykset ovat ulkoistaneet 37 prosenttia sisältöjen tuotannosta kun vastaavasti pienet ovat ulkoistaneet keskimäärin 15 prosenttia.
Kyky hankkia oikeaa osaamista oikeisiin paikkoihin tekee sisältömarkkinoinnista tehokkaampaa ja menestyksekästä.

Yhteenveto: Laita nämä kolme asiaa kuntoon

  1. Tee dokumentoitu sisältöstrategia, siis suunnitelma jatkuvalle systemaattiselle sisältömarkkinoinnin tekemiselle, sen mittaamiselle ja parantamiselle.
  2. Selvitä asiakkaan ostoprosessi ja erityisesti sen alkupää, jossa asiakas etsii tarpeensa ratkaisulle tietoa, näkemyksiä, vaihtoehtoja ja luotettavaa ratkaisua. Mutta älä unohda sitä, miten pidät jo saavuttamasi asiakkaat tyytyväisinä ja suosittelijoina.
  3. Mieti ja hanki oikeat ja sopivat resurssit ja osaaminen suunnitelman toteuttamiseen: mitä yrityksestäsi jo löytyy, mitä osaamista tarvitaan lisää ja mitä voidaan hankkia ulkoistettuna.

 
Sisältömarkkinoinnin trendit -tutkimus toteutetaan vuosittain helmi-maaliskuussa ja se on osa isompaa tutkimuskokonaisuutta, jonka avulla autamme suomalaisia yrityksiä kommunikoimaan entistä paremmin ja tehokkaammin. Tänä vuonna tutkimukseen vastasi 234 yrityksen markkinoinnista- ja viestinnästä päättävää henkilöä. Vastaajista 38% kuului yrityksen ylimpään johtoon, 17% keskijohtoon, 21% päällikkötasoon, 4% oli yrittäjiä ja 21% asiantuntijoita. Vastaajien ensisijainen kohderyhmä: 61 % B2B-asiakkaat ja 31 % kuluttaja-asiakkaat.  Tutkimuksen toteutti IRO Research Kubon toimeksiannosta.