Mitä ajattelemme

Näin verkkosivu-uudistus onnistuu ja sisällöt toimivat

Kirjoittanut Hanna Kangasniemi | 17.9.2020

Verkkosivujen uudistaminen on aina iso rykäys. Ulkoasun ja käytettävyyden lisäksi kannattaa satsata myös sisältöjen suunnitteluun. Ilman puhuttelevia, hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia sisältöjä mikään verkkosivu-uudistus ei onnistu. Onnistuminen vaatii myös hyvää tiimityötä ja testaten etenemistä. Näillä vinkeillä välttää muutaman turhautumisen.

1. Käyttäkää aikaa suunnitteluun

Hyvä suunnittelu on kaiken perusta. Verkkosivuja uudistettaessa kannattaa sivuston tavoitteet, asiakaslähtöinen sisältörakenne ja -hierarkia sekä relevantit sisällöt käydä läpi verkkosivun yrityksen strategia ja visio mielessä. Suunnittelussa on hyvä muistaa, että asiakas tarpeineen on lähtökohta, eivät myytävät tuotteet ja palvelut. Hyvin tehtyjen asiakaspersoonien hyödyntäminen suunnittelussa kannattaa.

Sanotaan, että helposti käytettävä ja hyvin toimiva on kallis tehdä, koska se vaatii aikaa ja hyvää suunnittelua. Väitän, että huonosti käytettävä tulee pitemmällä aikavälillä huomattavasti kalliimmaksi.

2. Huomioikaa sivuston käyttäjät

Verkkosivuja tehdään käytettäväksi, joten kaiken keskiössä on käyttäjä ja käytettävyys. Selvittäkää, mitkä sisällöt ovat arvokkaimpia ja hyödyllisimpiä käyttäjille sekä yrityksen työntekijöille, jotka hyödyntävät sisältöjä työssään esimerkiksi myynnin tai asiakastuen työkaluina. Tärkein tieto on oltava helposti ja nopeasti saatavilla. Jo suunnitteluvaiheessa kannattaa testata rakenteen ja hierarkian toimivuutta sivuston käyttäjillä.

Unohtakaa ehkä kivat mutta usein turhat verkkosivustojen uutuudet, joista ei ole selvästi hyötyä asiakkaillenne tai asiakashankinnalle. Usein juuri muotiin tulleet härpäkkeet tai toiminnallisuudet voivat jopa haitata käytettävyyttä hidastamalla sivua ja jyrätä hyvät sisällöt alleen. Sivuston skaalautuvuus on itsestäänselvyys nykyään. Usein kannattaa kuitenkin suunnitella verkkosivut ensisijaisesti mobiililaitteilla käytettäväksi, sillä asiakkaiden enemmistö useimmissa tapauksissa suosii mobiililaitteita verkon käytössä. Tässäkin käyttäjien hyvä tuntemus on paikallaan.

3. Ottakaa suunnitteluun eri tehtävissä toimivia ihmisiä

Kaikkien ei tarvitse olla mukana verkkosivuston suunnittelun joka vaiheessa, mutta käyttäjälähtöisen suunnittelun tärkeisiin vaiheisiin kannattaa ottaa mukaan sekä aitoja asiakkaita että sellaisia talon sisäisiä tekijöitä, joilla on aktiivinen kosketus sivuston käyttäjiin ja käyttötarpeisiin.

Vaikka sivuston suunnitteluun osallistuu yrityksen sisältä yleensä vähintään markkinointi ja viestintä yhdessä IT-osaston kanssa, mukaan on hyvä kutsua ainakin myynti ja asiakaspalvelu. Jos yrityksellä on talon sisällä tai ulkopuolisena kumppanina sisällöntuottajia, heidät kannattaa ottaa mukaan uudistukseen, koska he tuntevat erinomaisesti kohderyhmän, joille sisältöjä tekevät. Sisällöt kun ovat verkkosivuston sielu ja sydän.

4. Satsatkaa iteratiiviseen tekemiseen

Kun sivuston käyttäjät, tavoitteiden määrittelijät, kirjoittajat, visualistit, suunnittelijat ja koodarit kohtaavat ja aloittavat yhteisen työskentelyn tarpeeksi aikaisin ja osallistuvat kommenttikierroksille, vältytään virheiltä tai täydennyksiltä, jotka voivat tulla kalliiksi loppuvaiheessa tehtäessä. Ei siis vesiputousmallia verkkosivujen uudistamiseen vaan ketterä iteratiivinen, vaihe vaiheelta testaava tekeminen toimintatavaksi.

Vähänkään laajemman verkkosivun uudistus vaatii useita iteratiivisia kierroksia, joissa verkkosivuston eri osia testataan myös oikeilla asiakkailla ennen sivuston julkaisua, jotta suunniteltu voidaan todentaa toimivaksi ratkaisuksi ja tehdä tarvittava hienosäätö.

5. Optimoikaa ja varmistakaa mitattavuus

Sivusto, jonka sisällöt löytyvät helposti ja jonka käyttö on mitattavissa, on perusehto. Nämä asiat pitää selvittää ja suunnitella osaksi sivustoprojektia. Sivuston tavoitteet ja mittarit on oltava alusta alkaen selkeät myös sisältöjä tuottaville ja sisältöjen käyttäjämääriä seuraaville.

6. Tehkää helposti päivitettävä sivusto ja päivittäkää sitä

Maailma kehittyy vauhdilla ja muutos on pysyvä tila. Verkkosivusto, jota on helppo ylläpitää ja päivittää, on perusvaatimus. Uudistus ei lopu uudistukseen. Mitatkaa ja tutkikaa sivuston ja sisältöjen käyttöä ja käyttäjiä. Seuratkaa, miten sivusto toimii ja kehittäkää sitä palautteen pohjalta pienin askelin, mutta jatkuvasti. Näin sivusto pysyy ajanmukaisena, eikä seuraava iso uudistus ole edessä heti parin vuoden päästä.

7. Luokaa jatkuvan sisällöntekemisen malli

Kohderyhmää palvelevat, elävät ja ajankohtaiset sisällöt ovat sivuston sydän. Luokaa jatkuvan sisällöntuotannon malli ja sitouttakaa tekijät siihen. Jos sisältöjen tekeminen ei ole ominta aluettanne, alan ammattilaiset pystyvät tuottamaan ja kehittämään sisältöjä, jotka kiinnostavat, palvelevat nykyisiä asiakkaita ja houkuttelevat uusia.

8. Hyvä tiimipeli takaa onnistuneen kokonaisuuden

Verkkosivu-uudistusta ei tehdä palapelinä ilman kokonaisnäkemystä yrityksen markkinointi- ja viestintästrategiasta. Brändin on oltava yhdenmukainen ja sen on näytettävä ja kuulostettava samalta kaikissa kohtaamispisteissä. Verkkosivusto ei ole tästä poikkeus. Koordinaattoreiden on puhuttava samaa kieltä ja oltava läheisesti yhteydessä sivustoa koodaavien kanssa. Kun koko tiimi pelaa samaa peliä samoilla säännöillä, tuloksena on onnistunut verkkosivu-uudistus. (Julkaistu alunperin 2020)

Lue lisää: Näin teet hyviä verkkosisältöjä

Kirjoittaja on osallistunut niin sivuston tilaajana ja päätoimittajana kuin sisällöntekijänä ja -suunnittelijanakin useisiin verkkosivustouudistuksiin ja oppinut matkan varrella, miten siilorajat ylittävä tiimipelaaminen ja iteratiivinen työskentely johtavat parhaisiin lopputuloksiin.