Mitä ajattelemme

Näin Suomen World Vision hyödyntää tarinapääomaansa

Kirjoittanut Vieraskynä | 8.9.2014

Tarina on tärkeä työkalu bisneksessä. Tarinoilla myyt, johdat, koulutat, kartutat asiakasymmärrystä tai luot koukuttavaa sisältöä, joka jää ihmisten mieleen.
Ehkä tarvitset kipeimmin tällä hetkellä mehukkaan asiakaskeissin, joka avaisi uuden palvelusi hyödyt kiinnostavalla tavalla. Vai ahdistaako iso muutosprojekti, joka täytyy viedä läpi niin, että porukka saadaan oikeasti mukaan?
Tarinasta olisi apua. Tarinat ovat kuin aineetonta pääomaa, jonka avulla edistät tavoitteitasi. Kuinka hyvin tunnet pääomasi potentiaalin?

Case Suomen World Vision

Kun etsimme hyviä esimerkkejä tarinapääoman hyödyntämisestä, mieleen nousivat ensimmäisenä non-profit organisaatiot. Niissä on usein oivallettu, että hyvä tarina on voimallisempi kuin sata tilastoa ja tuhat faktaa. Aidot tarinat herättävät halun vaikuttaa ja saavat ihmiset liikkeelle.
Eräänä syksyisenä iltana kuljimmekin pitkin Kalevankatua selvittämään kuinka Suomen World Vision käyttää tarinoita toiminnassaan. Meille selvisi, että tarinat ovat läsnä kaikessa World Visionin tekemisessä. Toimiston tilat viestivät samaa tarinaa, joka näkyy organisaation verkkosivuilla ja Facebook-päivityksissä. Tarinan tunnelma on lämmin, humaani ja aito.
Aina tarinankerronta ei ole ollut yhtä tavoitteellista. 2000-luvun alussa järjestö oli tienhaarassa. Lahjoittajien määrä ei kasvanut, ja toiminta alkoi jähmettyä. Tärkeä missio, kehitysmaiden lasten auttaminen, vaati uudenlaista otetta. Tulevasta suunnasta käytiin tiukka keskustelu. Lopulta järjestö palkkasi ammattimaisen varainhankkijan. Samalla World Vision alkoi panostaa tosissaan myös markkinointiin ja viestintään. Tarinat nousivat keskeiseksi sisällöksi.

Systemaattiseen tarinoiden hyödyntämiseen

Nykyisin Suomen World Vision kerää, arkistoi ja hyödyntää tarinapääomaansa systemaattisesti. Eniten tarina-aihioita pulppuaa kansainvälisten ohjelmien tiimeiltä. Kentällä ruutuvihkolle kirjoitetut muistiinpanot jalostuvat blogikirjoituksiksi, Facebook-päivityksiksi, valokuviksi ja uutiskirjeen sisällöiksi. Tarinoiksi, jotka vievät tärkeää asiaa eteenpäin.
Yhä useammin tarinat kerrotaan videolla. Kun World Visionin projekti Intiassa Ambegaon alueella päättyi, 13-vuotias Hemanth sai luottamustehtävän. Valloittava nuori mies johdattaa meidät läpi kotiseutunsa kylien näyttäen kuinka apu on vaikuttanut.
Pienet tarinat välittävät tukijoille konkreettisesti miten hienoja asioita kylissä on saatu aikaan. Ne kertovat samalla isompaa tarinaa siitä miksi World Visionin työ on niin tärkeää. Hemanth valaa meihin toivoa, että jokainen ihminen voi vaikuttaa.

 

Video on väkevämpi tapa viestiä kuin teksti

Tarinoita virtasi viime syksynä myös Perusta, kun Suomen World Visionin lähettiläs, muotisuunnittelija Paola Suhonen piti matkastaan videopäiväkirjaa.
Visuaalisuus onkin se juttu johon World Visionissa panostetaan koko ajan enemmän. Video on väkevämpi tapa viestiä kuin teksti. Se tuo kaukana olevat ihmiset lähemmäksi ja näyttää elävästi työn tulokset.
World Visionilla tarinapääoma on hallussa. Sitä hyödynnetään tavoitteellisesti. Tarinat ovat todiste onnistumisesta ja keino onnistua jatkossakin. Tarinapääoman hyödyntäminen auttaa yrityksiä onnistumaan. Tunnista ja valjasta tarinoiden voima, sillä viime kädessä se näkyy myös viivan alla. Mistä aloitat? Vilkaise kalenteriisi. Onko to do -listalla sellaista, jossa pitää vaikuttaa, innostaa tai vakuuttaa? Siinä on oiva paikka tarinalle.
Mervi Rauhala & Tarja Vikström. Kuva: Suomen World Vision.
 
Kirjoittajat ovat oppimisen ja kehittämisen ammattilaisia, joiden sydän sykkii hyville bisnestarinoille. Heiltä julkaistaan syyskuussa kirja tarinankerronnasta (Storytelling työkaluna – Vaikuta tarinoilla bisneksessä, Talentum). Kirjaan on haastateltu myös Kubon perustajakolmikko ja heidän tarinansa.