Jarmo Hovinen

Kuinka rakentaisit oman talosi? Kyllähän sen jokainen osaa. Lähimmästä kaupasta kuormallinen lautatavaraa ja saha, vasara ja nauloja. Kyllä se siitä lähtee ja priimaa tuppaa tulemaan. Tuskin.
Kun rakennat ja suunnittelet taloa, käytät apuna ammattilaisia, jotka suunnittelevat, laskevat ja kertovat, miten ja millä materiaaleilla syntyy hyvä ja kestävä talo. Toki, toisena vaihtoehtona on, että ostat kokonaisuuden itsellesi talopakettina ja annat ammattilaisten hoitaa kaiken, tietenkin sinun valintojen ja päätösten mukaisesti.
Molemmissa vaihtoehdoissa talon rakentaminen lähtee liikkeelle tavoitteista, suunnitelmasta ja järjestelmällisyydestä. Ensin rakennetaan perusta ja vasta perustan päälle muu osa taloa. Tämä sama koskee myös sisältömarkkinointia.

Toimiva sisältömarkkinointi vaatii hyvän perustan

Hyvän ja toimivan sisältömarkkinoinnin tekeminen vaatii hyvän perustan, suunnitelmallisuuden ja hyvin usein myös eri alojen asiantuntijoita. Sisältömarkkinoinnin ammattilaiseksi ei voi vain ilmoittautua. Monin niin yrittää, mutta se ei kanna pitkälle.
Aivan liian monessa yhteydessä olen huomannut, että halutaan päästä nopeasti tekemään yksittäisiä markkinoinnilisia toimenpiteitä, joita sitten kutsutaan sisältömarkkinoinniksi. Mutta yksittäinen blogipostaus, kirjoitus tai advertoriaali jossain lehdessä ei ole sisältömarkkinointia, kampanjointi ei ole sisältömarkkinointia. eikä sähköisen tarjouskirjeen lähettäminen ole sisältömarkkinointia.
Sisältömarkkinointi on suunnitelmallista pitkäjänteistä tekemistä. Se on toimintaa, jonka avulla pyritään vaikuttamaan, auttamaan tai avustamaan selkeästi määritellyn kohderyhmän tarpeita ja tätä kautta rakentamaan onnistumisia oman yrityksen tai yhteisön toimintaan.

Sisältömarkkinointi on tavoitteellinen suunnitelmallinen prosessi

Talon rakentaminen, kuten sisältömarkkinointikin, on suunnitelmallinen prosessi, jossa kaikki tekijät tietävät, mikä on tavoiteltu päämäärä. Mikäli tätä päämäärää ei ole, niin kumpikaan prosessi ei onnistu. Tulee valuvikoja, jotka pahimmillaan estävät projektin onnistumisen.
Kukaan meistä ei halua epäonnistua, en sinä enkä minä. Mutta fakta on, että jokainen, joka sisältömarkkinointia aktiivisesti tekee, epäonnistuu, koska ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa tehdä asioita oikein.
Suunnittelemalla ja rakentamalla taustalle vahvan strategiana voit ainakin varmistaa sen, että mahdollisia virheitä tulee vähemmän, pystyt oppimaan virheistäsi, ja prosessi kulkee saumattomasti eteenpäin.

Henkilökohtaisuutta ja inhimillisyyttä

Sisältömarkkkinoinnissa on mitä suurimmassa määrin kyse henkilökohtaisuudesta ja inhimillisyydestä. Kuinka paljon jaksat ja viitsit itseäsi peliin mukaan laittaa. Kuinka paljon haluat oikeasti välittää asiakkaastasi.
Mikäli haluat olla taustalla, niin sekin onnistuu, mutta inhimillisyys ja henkilökohtaisuus poistuu. Pahimmillaan tästä tulee päälle liimattua tarinaa, joka ei puhuttele ketään. Ei kannata.
Haasta toimistoasi, haasta niitä kaikkia ammattilaisia, joita käytät. Vaadi heiltä parempaa. Mikäli koet, että et saa vastakaikua, vaihda kumppania. Uskalla kokeilla, uskalla tehdä jotain uutta. Vapaudu kahleista, jotka eivät vie sinua minnekkään. Sisältömarkkinointi ei ole vastaus, se on tapa. Mikäli uskot, että asiakkaasi on oikeassa, niin kyseinen tapa on oikein.

Kymmenen tärkeää askelta

Kuinka sitten ottaa oikeita askelia ja saada oikeita asioita aikaiseksi sisältömarkkinoinnissa? Tässä kymmenen kohtaa pohdittavaksi:

  1. Määrittele ensin mitä haluat saada aikaan
  2. Sukella asiakkaasi pään sisään, mieti, mitkä asiat ovat hänelle tärkeäitä
  3. Mieti miksi asiakkaasi olisi kiinnostunut sinusta
  4. Luo strategia, suunnitelma ja johda sisältöjä
  5. Mieti, minkä kanavien kautta asiakkaasi oikeasti löytyvät
  6. Ole tekemisissäsi rehellinen, aito ja uskottava
  7. Hyväksy, että pikavoittoja ei tule
  8. Hyväksy epäonnistumiset, opi niistä, karsi ja evaluoi
  9. Organisoi ja resurssoi realistisesti
  10. Hanki ammattiapua