Vieraskynä - Aurora Airaskorpi

Näin joulun lähestyessä tekee mieli aina pohtia hieman kulunutta vuotta ja sen antia. Oliko vuosi hyvä vai huono, päästiinkö voitolle vai miinukselle, laskivatko käyrät vai saavutettiinko uusi huippu.
Ihmisen äänellä ja sydämellä mitattuna vuoden hyvyys määrittyy nähdäkseni pääasiassa rakkauden määrässä. Kuinka paljon rakkautta voin, pystyin ja uskalsin antaa tänä vuonna? Entä kuinka paljon sain takaisin? Joinain vuosina kysyntä on suurempaa kuin tarjonta mutta harvoin tilanne on toisin päin.
Itse olen ollut onnekas ja saanut osakseni paljon rakkautta tänä vuonna. Olen kuitenkin myös joutunut luopumaan rakkaista ihmisistä ja miettimään, kuinka paljon rakkautta sitä voi ja pitäisi antaa itselleen. Kuten kaikki muutkin maailman ihmiset, olen myös joutunut todistamaan, minkälaisia tekoja maailmaan mahtuu, silloin kun rakkautta ei riitä annettavaksi itselleen eikä muille.
Ajattelin tässä kirjoituksessa puhuvani rakkauden merkityksestä yritysten markkinoinnissa. Mutta näitä sanoja näpytellessäni mieleni tekee pitää puurot ja vellit erillään. Sillä onhan joulu. Ja onhan se niin, että harva meistä muistelee kuolinvuoteellaan onnistuneinta markkinointikampanjaansa, mutta rakkautta pohtii moni. Joten palataan markkinointiin sitten ensi vuoden puolella.
Toivon, että harva meistä joutuu myöskään joulupöydässä miettimään sitä kesken jäänyttä projektia tai stressaantuneelta asiakkaalta ärtyneeseen äänensävyyn saapunutta mailia. Sillä oli joulun viettoon sitten syytä tai ei, se on hyvä hetki pysähtyä tärkeiden asioiden äärelle ja miettiä omia aikomuksiaan tulevalle.
Itse aion rakastaa ensi vuonnakin enemmän kuin koskaan aiemmin. Koska niin naiivilta kuin kyynisemmästä lukijasta tämä kaikki tuntuukin, rakkautta ei voi olla näinä aikoina yhtään liikaa.
Nöyrin kiitokseni kaikille, jotka ovat omasta itsestään jotain antaneet tänä vuonna ja jotka ovat uskaltaneet tulla rakastetuiksi.
Samalla kiitos omasta ja koko Kubon tiimin puolesta kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja avustajillemme, jotka ovat antaneet meille luottamuksensa ja osaamisensa tänäkin vuonna. Tehdään ensi vuodesta jälleen merkityksellinen yhdessä!