Mitä ajattelemme

Viisi finaalipaikkaa Kubolle kansainvälisessä Folio Awards -kilpailussa

Kirjoittanut Markus Frey | 9.8.2018

 
Suomalainen huippudesign juhlii Folio Awardsissa – Kubolta kaksi työtä finaalissa viidessä eri kategoriassa.
Kaksi Kubon suunnittelemaa ja uudistamaa asiakaslehteä on valittu kansainvälisen Folio Awards -kilpailun finaaliin viidessä eri sarjassa. Toimihenkilöliitto ERTOn jäsenlehti E> valittiin finaaliin parhaan ulkoasun, parhaan uudistuksen ja parhaan kannen sarjoissa. M2-Kotien asukaslehti M2 valittiin puolestaan finaaliin parhaan ulkoasun ja parhaan kannen sarjoissa.
Folio Awards on maailman arvostetuin kilpailu digimedioille ja printtilehdille. Siihen osallistuu kaikkialta maailmasta yli 2000 kilpailutyötä. Finaaliin päässeiden joukosta valitaan voittajat New Yorkissa järjestettävässä gaalajuhlassa lokakuun 9. päivänä.
“Asiakasymmärrykseen perustuva design on aina ollut Kubon lähtökohta. Pyrimme ensin ymmärtämään asiakkaan maailmaa ja mietimme, mikä olisi paras tapa kertoa siitä. Kun pohjatyö on tehty hyvin, syntyy puhuttelevia, haluttuja  ja visuaalisesti kiinnostavia mediakonsepteja”, kertoo Kubon luova johtaja Markus Frey.

E> – Paremman työelämän puolesta!

Toimihenkilöliitto ERTOn yritysilme ja mediakonsepti uudistettiin muista ammattijärjestöistä erottuvaksi ja myös nuoria puhuttelevaksi. Uuteen E>-mediakonseptiin kuuluu neljä kertaa vuodessa ilmestyvä printtilehti, monimediallinen verkkomedia ja juuri käynnistynyt Instagram @ertoefekti.
“Uudistettu E>-lehti toimii loistavasti ja tuo tosi hyvin esiin työhyvinvointia, joka on meille tärkeä teema. Lehden ulkoasun raikkaus, keveys ja freesiys tukevat hyvin ERTOn brändiä. Haluamme, että vaikeatkin asiat ovat helposti lähestyttäviä ja kiinni ihmisen arjessa. Lehti on tosi raikas ja hyvännäköinen käyntikortti meistä”, ERTOn viestintäpäällikkö Kaisa Majava kertoo.

E>-mediakonseptin uudistus tehtiin perusteellisesti. Koko visuaalinen ulkoasu perustuu asiakasymmärrykseen ja sen pohjalta tehtyihin mallilukijoihin. “Konseptointiprosessi tehtiin perusteellisesti ja se sujui tosi jouhevasti ja ammattitaitoisesti. Pidän siitä, miten proaktiivisesti Kubo toimii ja pitää kaikki langat käsissä. ERTOn strategia ja ydintarkoitus on sisäistetty hyvin. En keksi, miten lehden, verkon ja instan tuotanto voisi toimia paremmin. Tämä on ulkoistusta parhaimmillaan ja helppoa meille”, Majava sanoo.

M2 – hyville naapureille!

Kubo suunnitteli yhdessä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja kohtuuhintaista vuokra-asumista edistävän Y-Säätiön kanssa monimediallisen M2-mediakonseptin vuosi sitten. “Perustimme verkon lisäksi lehden, jotta voisimme viestiä asumisesta ja M2-Kotien maailmasta erityisesti M2-Kodeissa asuville. Haluamme, että asukkaamme saavat hyödyllistä tietoa ja myös viihtyvät sen parissa. Lehti on saanut todella paljon positiivista palautetta varsinkin värikkäästä ja erottuvasta ulkoasustaan. Printtilehti on kokonaisuus yhdessä verkkojuttujen ja some-kanavien kanssa”, Y-Säätiön viestintäpäällikkö Sari Tikkanen kertoo. M2-Kodit on osa Y-Säätiötä.

M2-lehteä on ilmestynyt nyt kolme numeroa. “Oli hienoa suunnitella lehteä yhdessä Kubon kanssa. Meille moni asia asiakaspolussamme on itsestäänselvää, mutta Kubo toi ulkopuolista näkemystä. Se on lisännyt asiakasymmärrystämme”, Sari Tikkanen sanoo.
Y-Säätiön M2-Kodit tarjoaa kohtuuhintaista vuokra-asumista yli 50 kaupungissa ja kunnassa Suomessa.
Lue lisää miten ERTOn jäsenlehden uudistuksessa huomioitiin vastuullinen sisältömarkkinointi.
Lue tästä inspiraatioita hyvän asiakaslehden suunnitteluun.