Mitä ajattelemme

Jeff Bullas Suomessa: 11 vinkkiä miten nousta asiantuntijasta vaikuttajaksi

Kirjoittanut Matti Lintulahti | 11.11.2014

Australialainen Jeff Bullas on bloggaamisen ja sosiaalisen median keinoin rakentanut itsestään kansainvälisen asiantuntijan, ajatusjohtajan ja vaikuttajan henkilöbrändin, jota kuunnellaan, ja kutsutaan myös Suomeen puhumaan miten rakennetaan digitaalisella aikakaudella ajatusjohtajuuteen perustuva henkilöbrändi.
Tässä Jeff Bullasin yksitoista vinkkiä jokaiselle asiantuntijalle sellaisena kuin Bullas ne esitti eilen Asiantuntijasta vaikuttajaksi -huippuseminaarissa Helsingissä, tietenkin omilla ajatuksillani hyöstettynä. Tänään Jeff Bullas puhuu Some Awards -gaalassa.

1. Intohimo ja merkitys

Asiantuntijan henkilöbrändi lähtee liikkeelle kunkin omista intohimoista ja itselle tärkeistä asioista. Ilman omaa intohimoa ja sisäistä paloa tehdä asioita, ottaa selvää, levittää ja jakaa itselle tärkeitä asioita, pyrkimys ajatusjohtajuuteen jää ulkokohtaiseksi väkisin tekemiseksi ja epäonnistuu.
Bullas kehottaa jokaista asiantuntijaa listaamaan useita itselle tärkeitä asioita, joihin suhtautuu intohimoisesti. Alue, jossa useat intohimot kohtaavat, on makea piste, josta  löytyy menestys. Intohimo ja makea piste, mainioita suomen kielen sanoja!
Äänensävy, jolla lähtee puhumaan ja vaikuttamaan, on tärkeä. Sen pitää sopia itselle ja myös yleisölle luontevasti.
Bullas kehottaa jokaista kirjoittamaan twiitin mittaisen henkilöbrändin mission, joka tiivistää koko homman merkityksen. Miksi ihmeessä juuri sinä teet tätä intohimoisesti?

2. Oma digitaalinen alusta

Jeff Bullas on oman ja omassa hallussa olevan median vankkumaton puolestapuhuja. Omat sisällöt, oma asiantuntemus, oma ajatusjohtajuus pitää rakentaa omassa määräysvallassa olevalle digitaaliselle alustalle, jota voi säätää ja muokata haluamallaan tavalla. Bullakselle se on oma blogi. Olen samaa mieltä!

3. Luottamuksen rakentaminen

Hyvillä kiinnostavilla sisällöillä ja niiden aktiviisella jakamisella rakennetaan seuraajien joukkoa, luottamusta ja luotettavuutta. Mitä enemmän asiantuntija jakaa omaa osaamistaan ja näkyy, sitä enemmän asiantuntijan luomia sisältöjä jaetaan, hän tulee näkyviin, maine kasvaa ja luotettavan vaikuttavan asiantuntijan rooli syntyy. Bullas käyttää tästä termiä “social proof”.
Tietenkin sisältöjen ja asiantuntemuksen pitää olla kohdallaan, ja sehän on, jos kaikki lähtee omasta intohimosta, asenteesta ja osaamisesta.

4. Olennaiset sosiaalisen media kanavat

Jokaisen kannattaa valita itsensä ja yleisönsä kannalta tärkeät ja olennaiset kanavat. Jeff Bullaksen tärkein kanava on Twitter, jossa hän on monen mielestä yliaktiivinen. Miksi? Koska twitter on virta, jossa pitää olla koko ajan läsnä jotta pysyy seuraajien mielessä ja tulee esille, Bullas argumentoi. Bullas levittää twitterissä aktiivisesti automatisoinnin ja ajastuksen avulla vanhoja ikivihreitä ja ajattomia blogipostauksia.
Oli Bullaksen aktiivisuudesta sitten mitä mieltä tahansa, hänelle se toimii ja tuo tuloksia. Bullas dissaa Facebookia, koska siinä päivitysten orgaaninen näkyvyys menee koko ajan alaspäin. Blogi ja Twitter on toiminut hänelle parhaiten.

5. Luo fokusoitua sisältöä

Kaikista tärkeintä on kuitenkin sisältö, kohdennettu skarppi sisältö, ja sen jatkuva luominen ja julkaiseminen. Bullas puhuu blogikirjoitusten, pitkien artikkeleiden ja ikivihreiden ajattomien artikkeleiden tärkeyden puolesta, minkä allekirjoitan.
Multimediallisten visuaalisten sisältöjen merkitys on kasvanut ja sen myös Bullas tunnistaa.
Jeff Bullas painottaa sisällöissä otsikoita. Otsikoiden pitää olla loistavia, hyvä ei riitä. Ja  jatkuvaa sisällön testaamista ja seuraamista, mikä kiinnostaa ja leviää, mikä ei.
Bullas painottaa tekemisen ja oppimisen merkitystä. Hän kertoo, että hänenkin ensimmäiset blogikirjoitukset olivat surkeasti kirjoitettuja. Pyrkimys täydelliseen sisältöön on hyvän sisällön pahin vihollinen. Tekeminen opettaa, jos halua oppimiseen ja opiskeluun löytyy.

6. Rakenna jakelukanavat

Hyvä sisältö tarvitsee digitaaliset jakelukanavat:  sosiaalisen median, sähköpostin ja orgaanisessa hauissa hyvän löydettävyyden. Jakelukanavien rakentamisessa tärkeää on jatkuva kommunikaatio omien seuraajien kanssa ja heidän sitouttamisen luodun sisällön jakajiksi. Juuri näin!

7. Verkostoidu

Jeff Bullas kehottaa verkostoitumaan kaikkialla, niin online kuin offline, ja rakentamaan heikoista verkoston siteistä vahvempia yksi kerrallaan.
Keskeinen keino verkoston rakentamiseen on hyvän sisällön antaminen ja jakaminen ilmaiseksi niin paljon että se alkaa sattua. Bullaksen sanoin: “Your network is your net worth”.

8. Tee yhteistyötä

Jeff Bullas kehottaa luomaan yhteisiä projekteja verkostoon kuuluvien kanssa molempien osapuolten sisältöjen, näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisäämiseksi. Yksin ei kannata tehdä kaikkea.

9. Kohti eeppistä sisältöä

Todella kovan luokan vaikuttaja tarvitsee, Bullasin sanoin, eeppistä sisältöä. Hän tarkoittaa kirjoja, elokuvia, albumeita. Sellaisia laajempia kokonaisuuksia, jotka pysäyttävät, koskettavat ja vaikuttavat.

10. Opi kommunikoinnin taide

Miten kosketetaan ihmisten mieltä ja sydäntä kirjoitetuilla, verbaalisilla ja visuaalisilla sisällöillä? Kommunikointi ja viestintä on tiedettä ja taidetta. Hyvällä tarinankerronnalla on lainalaisuuksia, joita voi ja kannattaa opiskella ja opetella. Helppoa tämän taiteen opiskelu ei aina ole, mutta varmasti hyödyllistä.

11. Jatkuvaa tekemistä

Yhdestoista ja se ylimääräinen Jeff Bullas -vinkki on jatkuva määrätietoinen oppiva tekeminen. Hetkessä ei tuloksia saa aikaan. Ajan kanssa asiantuntijan maailma voi kuitenkin muuttua hurjasti.
Lisää Jeff Bullasia: www.jeffbullas.com